Olen 10 päivän ikäinen! | I’m 10 days old!


Neiti M on viimepäivinä nauttinut äitien seurasta kokopäiväisesti, koska olemme molemmat lomalla. Neiti selkeästi nauttii huomiosta ja yhteisistä köllöttelyhetkistä. Pienet silmät ovat parin viimeisen päivän aikana alkaneet entistä enemmän tarkkailla ympäristöään 🙂

Neiti nauttii myös läheisyydestä kovasti. Vaikka omaan sänkyyn tai Amazonas Koala:n riippukehtoon nukahtaminen on helppoa. Tänään testattiin ensimmäistä kertaa kantoliinassa (Close kantoliina säätörenkailla) olemista ja sekin tuntui kovasti olevan pikkuisen mieleen 🙂 Ainoana huonona puolena asiassa oli se, että Äiti A kantoi neitiä liinassa ja reilu neljän ja puolen kilon paino etupuolella ei todellakaan vielä sopinut näin pian sektion jälkeen.

Vaikkakin sairaalasta annettiin kotiutumisohjeena, että synnyttäjä saa sektion jälkeen kantaa vain vauvaa, niin käsillä kantaminen/nostelu onkin huomattavasti helpompaa. Eli siltä osin liinailu jatkuu tulevina viikkoina joko ihan kotosalla pieninä pätkinä tai sitten Äiti B:n kanssa (joka tosin on tällä hetkellä työllistetty kantamaan kaikki painavampi ja esim. ulkoiluttamaan perheen karvaisia lapsia…).

Eilen ja tänään on myös ollut hieman tauotonta itkuisuutta ja vatsanpuruja. Äiti A kun on nyt saanut pumpattua päivä päivältä enemmän maitoa pulloon, mutta päällä oleva antibiottikuuri on aiheuttanut vatsanväänteitä sekä äidille että vauvalle. Onneksi siitä päästään eroon nyt! Kun pikkuneiti vietti ensimmäiset 2vrk lastenosastolla tipassa, yläpainemaskissa ja nenämahaletkussa, niin imemisote/osaaminen ei vielä ole parhaimmillaan, joten sitä pääsemme kunnolla harjoittelemaan vasta ensi viikolla, kun Äiti A;n lääkekuuri on loppu ja sen myötä maidontuotanto (tai maidon kunnolla nouseminen) paranisi!

Ja maanantaina menemme käymään imetystuki-hoitajan luona, josta toivottavasti saamme lisää opastusta asiaan. Normaalistihan jopa sektion jälkeen vauva saattaa hamuta maitoa rinnoista jo kun äitiä “ommellaan kasaan” leikkaussalissa. Meidän tapauksessa kun tämä ei ollut mahdollista, niin nyt alkuun pääseminen vaatii pidempää pinnaa sekä imettäjältä että vauvalta.

Miss M is still enjoying the company of both of her moms, cause Mommy B is still on vacation for two more weeks. She loves attention and cuddling with mommies (though she sleeps in her own bed at night) and seems to enjoy of taking naps at the Amazonas Koala baby hammock! So that has been a great purchase (who wouldn’t love a hammock nap?!?)! She’s also keeping her eyes more open and has been more alert during the last few days. So she’s already “looking around” and is trying to focus her sight to a faces on she range she can see (from 4 to 8 inches).

Also today, we tested the Close ring sling carrier. She seemed to enjoy it right away 🙂 The only problem now is, that due to Mommy A’s c-section, she’s allowed to carry only the baby and that means mainly carrying/lifting her with her arms. So the baby’s weight on the front and some walking at the same time was bit too much. I guess we gotta wait a bit longer for her to heal or she can only carry the baby at home and short periods of time (Mommy B has hands full with lifting everything else and handling with our two “furry babies” at the moment, but if Mommy A wants to sleep, we might try some “quality time” with Mommy B carrying the little lady…).

We’ve also had some tummy problems yesterday and today. We think the main point might be the fact that since Mommy A has been pumping milk more and more during recent days, but she still have had 2 sets of antibiotics. So now there are two tummies mixed up cause of the meds.

But gladly now the meds are over, so both the tummy problems and the milk supply can get better in few days. Cause those meds tend to slower the amount of milk that comes out. And we haven’t yet gotten into the breastfeeding, because the little miss lived her first 2 days with nasalgastric tube and her sucking reflex isn’t strong enough yet. But we’re gonna meet the breastfeeding specialist nurse on Monday and get some more tips. Some c-section moms do breastfeed already at the OR, if the baby is completely ok, already then when the mother is being “stitched up” and then it starts naturally. But with our situation, it’s gonna take a bit longer… We’ll just need some patience and practice, both mommy and the baby! 🙂

20130803-004948.jpg20130803-004959.jpg20130803-005014.jpg

She’s here! <3


20130725-050452.jpg
Hand in hand with Mommy A.

Our beautiful little girl was born on July 23rd at 11.52pm, so a bit before midight! After 36h of induction and labor, the process was not getting anywhere (even after 3 doses of epidural and with almost maximum dose of oxytocine). So we made a bit hard decision with the doctors to go for c-section.

I (Mommy B) got to see our girl at the baby unit around 2am (July 24th) so like 2 hours after birth. She was, and still is, there because she still has some amniotic fluid in her lungs, but she should be ok pretty soon so she can get upstairs to the maternity ward! Mommy A got off from the OR around 3am and only got to see pics of the baby.

So we went yesterday morning to visit her together. She is the most beautiful baby for us! She weighted 4220g when she was born, so she ain’t a small one and she’s strong and can already hear well our familiar voices! Mommy A is still very sore after the c-section, but is in good hands at the hospital and she’s been able to walk quite nicely already!

So I just cant wait when the baby is ready to “move” to be with Mommy A at the bedside and also I can’t wait to know when my girls can come home! ❤
20130725-051854.jpg
(Kuvassa näkyvä hetu on väliaikainen, ei oikea…)

She has big feet and long toes, just like her bio-mom (Mommy A)! And she’s 51cm “tall” already! (Don’t know if that’s a lot for a girl…). But anyway as an adult, the odds are, that she’ll be around 180cm tall… So if she’s skinny, she can be a model and if not, I guess she has some basketball skills in her genes! 😀

But we hope that we’ll have more good news later and that we can start a life together at home as soon as possible!