Viikko 19 | Week 19


Tällä viikolla elämä on täyttynyt flunssaisesta taistelusta väsymyksen, deadlinejen ja rikkinäisen astianpesukoneen kanssa. Pään sisältö on ollut pelkkää mössöä ja lähinnä mielessä on vain ollut odotus tulevasta viikonlopusta sillä ajatuksella, että josko sitten ei enää kumpikaan olisi kipeä/väsynyt.

Kohdun sisäinen asukas on taas kasvanut kovasti ja sydänäänet ovat kuuluneet edelleen hyvin ja slevästi (eilen 145). Äiti A:lle moni on kuulemma tällä viikolla kehunut, että “sähän ihan hehkut, ihan varmasti on tyttö tulossa!!!” Onko tässä nyt vihdoinkin se keskiraskauden huippukohta jota on mietitty, että milloinkohan se tulee? Vai johtuuko se vain siitä että Äiti A on alkanut käyttää “erään” toisen tässä huushollissa asuvan naisen kasvojenkuorinta-ainetta muutenkin kuin suihkusaippuana… (Tästä aiheesta saisi varmaan useammankin postaukseni, mutta parisuhteen säilymisen kannalta on parempi että jätän asian tähän…).
bathroom_break

Kasvavan mahan ja erilaisten tarvikemietintöjen myötä on nyt todellakin “herännyt” siihen todellisuuteen, että tämä kaikki on oikeasti totta, ja yllä olevan kuvan tilanne ei ole enää niin kovin kaukana!! Jotenkin alkuun sitä odotti 12.viikon täyttymistä, jonka jälkeen ajatteli, että silloin voi uskaltaa alkaa kertomaan uutisia raskaudesta. Nyt 24.viikon lähestyessä, jonka jälkeen sikiöllä (tai vauvahan se sitten jo on..) on 50% mahdollisuus jäädä henkiin (jos syntyy rv24), on tajunnut sen, että ei tässä “vain” olla raskaana, vaan että sieltä on ihan oikeasti tulossa pieni ihminen (no, onhan se jo tiedetty aikaisemminkin, mutta nyt vasta tuntuu että “todellisuus on iskenyt”).

Tunteet tuntuvat vaihtelevan päivittäin kuin vuoristoradalla, onnensekaisista tunteesta lievään pakokauhuun (“miten sen saa pysymään hengissä ensimmäiset viikot” :D) jne. Ja miten siitä pienestä ihmisestä saa kasvatettua normaalin järkevän ihmisen… Eli tunteet vaihtelevat valtavasta itseluottamuksesta hetkellisiin epätoivon ja/tai paniikin tunteisiin.. Mutta tämä kaikki varmasti kuuluu kuvioon… Mutta toisaalta olo on siinä mielessä luottavainen, kun on kuitenkin onnistunut kasvattamaan kaksi koiraa sisäsiisteiksi ja kertaakaan pentuaikana (tai sen jälkeenkään), niiden suolistosta ei ole tarvinnut poistaa sekalaisia vierasesineitä… eli meillä on selvitty muutamalla oksennetulla sukalla… ja yhdellä ampiaisenpiston aiheuttaman allergisen reaktion eläinlääkärikäynnillä.

This week has been made of flu, deadlines and as a cherry on the top, our dishwasher decided to resign. So at least my (Mommy B) head has been just full of fluff and I’ve been feeling like a zombie and I can’t wait for weekend to come, if this weekend would be more than just sleeping. We’re now on 19th week, and our little “alien” is growing faster week by week and Mommy A has had many comments during this week that she’s glowing and also ” I bet you’re having a girl”-comments… Well, it’s good that at least 1 of us 2 is glowing, cause I’m sure I’m suffering of severe chocolate addiction and I feel I might be pregnant too (at least once a day I feel I’d like to cry, but I’m just too tired to even cry, and I would not even have good excuse for that… plus I don’t cry on pubic…so…).

And still/once again, the baby’s heartbeat is steady and strong (145 bpm yesterday) and now it feels that since we’ve passed 12th week mark long time ago, the second “milestone” will be 24th pregnancy week (when, if the baby would born, there would be 50% chance of survival). And while waiting for that, the whole “we’re gonna be parents soon” -thingy has REALLY sinked in now!!! Feelings are going up and down like being on a roller coaster. One moment you are so happy that you wanna tell about it to every stranger at the bus stop and the next moment you find yourself thinking how the hell you’re able to keep that little human alive for the first week (aka “the worst case scenario”)!

But then I always try to remember, that we have house trained two puppies and they are both still alive and we haven’t had a single surgery during these last two years to remove “any foreign objects” from their intestines (well, Nala has thrown up few socks, but anyway…) and they’ve had their puberty years already and we’ve managed to train them even when they can’t verbally communicate with you, unlike the child who will (hopefully) learn to speak before we’re giving up with the diapers!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s