3. inseminaatio / 3rd insemination


Tämän kierron yritykset oli nyt sitten tässä. Teimme paketin viimeisen ovulaatiotestin aamulla ja haamuviivahan se oli jälleen. Ohjeistakin selvisi vasta tänään ettei ks. viivaa tulkittaisi kuin epäonnistuneena testinä. Jassoo… Noh, tehty on mikä tehty.

Aamuyritykset on kyllä aina aikas puuduttavia.😛 Sentään vastaisuudessa luovuttaja käy meillä kotona sen sijaan että ajelisimme ympäri pk-seutua aamuseitsemältä ABC-huoltiksilla, kaahaisimme kotiin ja kaivaisimme spermapurkkia kainalosta tai taskusta. Muistan yhdenkin kerran vuosi sitten kun hain purkin yksin luovuttajalta. Tungin purkin farkkujen taskuun jotta se pysyisi edes hieman lämpimänä. Kotiin kun pääsin, huomasin että purkin sisältö lämmitti pikemminkin minua siellä taskun pohjalla. ..grrrr

Ensimmäisen kerran tässä kierrossa ja jatkossakin apuina on luovuttaminen meillä kotona, uusi “välineistö” ja hiottu tekniikka.🙂 Ensimmäisen kerran kokeilimme katetria jonka avulla siittiöt puskettiin kohdunsuusta läpi. Tässä kohtaa varmaan pitäisi mainostaa “ettei pidä kokeilla kotona”! Kaikki muut paitsi ankannokka ja luovutuspurkit ovat steriilejä (gynen katetrit, hanskat, ruiskut). Ihme kyllä ks. operaatio ei tuntunut yhtikäs miltään hurjasta kuvauksesta huolimatta. Olisin voinut surffata netissä, juoda kaffia tai lueskella aamun lehteä jos se siinä asennossa olisi ollut jotenkin mahdollista.😉

Nyt lepäilyä ennen töihin menoa. Kaikki on nyt tältä erää tehty ja jäljelle jää odottelu.😛Kuva

We had 3rd and last insemination during this round. The donor came to our place before 8am so it was an early start  (though Mommy B wasn’t so happy to see/smell sperm even before I’ve had my first cup of coffee… ) After that Mommy B rushed to work (Mommy A has evening shift so she had some time to rest). Here’s the pic of the tools we’ve been using at home, so this is almost professional🙂 (most of the tools are sterile and now we’ve been able to get the sperm into the cervix “hole”… So now we just gotta wait and hope for the best!! *excited!!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s